Verkkarit ovat aina olleet aikaansa edellä. Suomalaisten lempivaatteeseen ovat pukeutuneet niin valtionjohtajat, olympiaurheilijat kuin taviksetkin – sukupuoleen, ikään ja kokoon katsomatta.

“Minä lähden Pohjois-Karjalaan
Vaihdan farkut verkkarihousuun
Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan
Juon kaljaa auringonnousuun.”

Lieneekö Pohjois-Karjalasta kirjoitettu mitään ikonisempaa kuin tämä Gösta Sunqvistin ja Leevi and the Leavingsin vuonna 1986 julkaisema ikivihreä hitti? Kenties, mutta ainakin laulu teki Pohjois-Karjalasta Suomen virallisen verkkarimaakunnan ja samalla verkkareista Pohjois-Karjalan epävirallisen maakuntavaatteen.

Moni on luullut Sundqvistin olleen kotoisin susirajalta, mutta todellisuudessa hän oli paljasjalkainen espoolainen, ja Pohjois-Karjala lienee laulussa eräänlainen suomalaisen agraarikulttuurin stereotyyppi. Paikka, joka houkuttelee jättämään kaupungin kiireet taakse ja vaihtamaan rennompaan elämänrytmiin.

Jos Pohjois-Karjala on suomalaisen maaseudun ilmentymä, ovat verkkarit sen univormu. Muotitutkijan ja Aalto yliopiston muodintutkimuksen professorin Annamari Vänskän mukaan verkkareissa tiivistyy oikeastaan koko suomalainen identiteetti.

– Maatalouteen nojaavassa yhteiskunnassa on ollut tärkeää, että vaatteet ovat rennot ja sallivat fyysisen työn, Vänskä toteaa.

Verkkarit ovat tekninen, käytännöllinen ja mukava vaate, jossa kaikki ovat voineet hoitaa työnsä yhtä hyvin sukupuoleen, kokoon, ikään tai sen puoleen ammattiinkaan katsomatta. Siinä mielessä verkkarit ovat olleet aikaansa edellä. Tasa-arvon näkökulmasta niitä voi pitää jopa vallankumouksellisena vaatteena.

– Verkkarit ovat ylittäneet esimerkiksi sukupuoli- ja sukupolvirajat, koska niitä ovat Suomessa pitäneet ihan kaikki, Vänskä sanoo ja paljastaa omastakin kaapistaan löytyvän useammat erilaiset verkkarit. Ne sujahtavat jalkaan muulloinkin kuin Kontiolahdella mökkeillessä.

– Nehän ovat maailman mukavin vaate.

Maailman ensimmäisiä verkkareita ei nähty Pohjois-Karjalassa

Ensimmäisenä maailmassa verryttelypuvun esitteli ranskalainen urheiluvälinevalmistaja Le Coq Sportif vuonna 1939. Kyseinen puku kehitettiin yleisurheilijoille vedettäväksi kilpailuasun päälle ennen suoritusta ja sen jälkeen.

Sittemmin verkkarit yleistyivät myös muualla kuin urheilupiireissä, ja niiden tyyli ja käyttötarkoitus on vaihdellut muodin, urheilulajin ja alakulttuurin mukaan. Verkkarit ovat ikoninen osa niin kutsuttua katumuotia ja tuttu näky muun muassa hip hop -kulttuurissa, jossa tanssillinen ilmaisu vaatii rennot vaatteet.

Verryttelypuku on antanut myös vaikutteita muille vapaa-ajan asuille, kuten pyjamalle ja oloasuille.

– Verkkareihin liittyy tietynlainen epäformaalius, jopa muodinvastaisuus. Ne voi laittaa päälle niin urheillessa, töissä kuin kauppareissulla, Vänskä sanoo.

Verkkareissa urheilukentältä catwalkille

Muodin huippubrändien omat verkkarit ja esimerkiksi Marimekon yhteistyö Adidaksen kanssa ovat kuitenkin tuoneet verkkareihin myös uuden, muodikkaamman puolen, ja niitä on alettu nähdä niin catwalkeilla kuin sen myötä suihkuseurapiirien punaisilla matoilla.

– Marimekko on suomalaisen muodin ikoni, joten sen yhteistyö Adidaksen kanssa on tehnyt verkkareista jopa ennennäkemättömän muodikkaat Suomessa, ja miksei maailmallakin, Vänskä sanoo.

Tämä voi sotia muodista jopa tietoisesti piittaamattomien maailmankuvaa vastaan, mutta Vänskä vakuuttaa, että myös niin kutsutuille pieruverkkareille on yhä paikkansa.

– Verkkareissahan pääasia on mukavuus ja se, että ne tuntuvat omilta.

Uudet muotivirtaukset jopa korostavat verkkareiden roolia koko kansan vaatteena.

“Umpisuomalainen juttu”

Suomi oli vielä viime vuosituhannella verkkareiden luvattu maa, ja täällä valmistettuja verryttelyasuja nähtiin niin olympiaurheilijoiden kuin Urho Kekkosen kaltaisten valtionjohtajienkin päällä.

Suomalaisia verkkareita vietiin ahkerasti muun muassa Neuvostoliittoon, kunnes sen hajoaminen 1990-luvun taitteessa hajautti myös verkkareiden tuotannon ympäri maailmaa. Pitkään suomalaisten lempivaatetta on valmistettu esimerkiksi Aasian maissa.

Tamperelainen Nousu toi muutama vuosi sitten markkinoille kokonaan kotimaiset verkkarit ensimmäistä kertaa sitten 90-luvun. Taustalla on toimitusjohtajan Turkka Koiviston mukaan halu jatkaa suomalaista kulttuuriperinnettä.

– Verkkarit ovat umpisuomalainen juttu, ja meillä kaikilla on niihin omanlaisemme side. Halusin omalta osaltani olla mukana jatkamassa perinnettä, hän sanoo.

Nousu on erikoistunut 1970-luvulta tuttuihin verkkareihin. Niiden materiaali on neulos, jonka reseptiikka on sama kuin klassisissa Suomi-verkkareissa, kuitenkin päivitettynä tähän päivään eli kierrätyspolyesteriin ja luomupuuvillaan.

Alun perin tarkoitus oli tehdä verryttelyasuja vain pienelle porukalle, mutta kun sana kotimaisista verkkareista kiiri kauemmas, myös kysyntä kiihtyi. Mainittakoon, että brändin taustajoukoista löytyy muun muassa verkkari-ikoni Lasse Virén.

– Tuotantomme on edelleen pientä, mutta kyllä kotimaisille laatuverkkareille on kasvava kysyntä. Toivoisin, että toimintamme antaisi virikettä muillekin alan yrityksille, Koivisto vinkkaa.

Koivisto toivoisi myös voivansa luoda mahdollisimman paljon työpaikkoja  verkkariteollisuuteen. Tai ylipäätään tekstiilialalle.

Anteeksi, mitä mie just luin?

Nousu ei Koiviston mukaan havittele verkkarimaakunnan titteliä Pirkanmaalle, vaan kentälle mahtuvat kaikki halukkaat.

– Emme pysty yksin vaatettamaan koko Suomea, vaan tarvitsemme yhteistyötä. Nyt esimerkiksi suuri osa Suomessa tehtävästä kierrätyskuidusta menee ulkomaisille pikamuotijäteille, Koivisto toteaa.

– Siinä olisi myös hyödyllistä ja merkityksellistä työtä tuleville sukupolville. Käsillä tekeminen on hyväksi myös mielenterveydelle. Olemme kuitenkin olleet historiassa aktiivinen ja arvostettu tekstiiliteollisuusmaa, hän muistuttaa.

Itse asiassa Pohjois-Karjalassa verkkareita ei juuri ole aiemmin valmistettu, vaan olemme tekstiiliteollisuuden saralla tunnettuja jostakin ihan muusta.

– Oikeastaan Pohjois-Karjala on ollut historian valossa enemmänkin tuulipukumaakunta, sillä niitä on valmistettu täällä usealla tehtaalla, kun taas verkkareita ei niinkään, Vänskä toteaa.

Anteeksi, mitä? Olisikohan nyt aika tehdä asialle jotakin.

Teksti: Annika Lius, Viestintä Liuska