Niko Lappalainen, Itä-Suomen yliopisto

Niko Lappalainen

Polvijärven kasvatista projektitutkijaksi interaktiiviseen teknologiaan

Tänä kesänä maisteriksi tietojenkäsittelytieteistä Itä-Suomen yliopistolta valmistunut Niko Lappalainen, toimii projektitutkijana interaktiivisen teknologian laboratoriossa UEF:lla. Hänen kaverinsa vinkkasi hänelle, että ryhmään tarvitaan tutkimusavustajaa. Tästä innostuneena Lappalainen lähetti välittömästi CV:n. Hän pääsi tekemään ennakkotehtävän, joista hänet valittiin ryhmään.

Lappalainen kokee, että opinnoista on ollut hänelle erittäin paljon hyötyä työurallansa, sillä maisteritasolla tutuksi tulleen tietojenkäsittelytaitojen hyödyntäminen työpaikassa on todella tärkeää. Kandivaiheen opinnot antoivat todella vahvan pohjan ohjelmointitaidoille, joita hän tarvitsee työssään.

– On hyvä tietää perus tietorakenteet ja tyylit koodata eli minkälaisten asioiden päälle kaikki rakentuu.

Kansainvälisyys näkyy Nikon työssä hyvin paljon. Hän kokee, että uudet ihmiset ja kulttuurit ovat parhaita asioita hänen työssään. Laitteet ja teknologia pitävät mielenkiintoa yllä työssä, sekä tuo jokaiselle päivälle jotain uutta. Yhteistyö Kuopion yliopistollisen sairaalan ja lääkäreiden kanssa on hänestä todella mielenkiintoinen osa työtä.

Vapaa-aikansa Niko viettää mielellään tietokoneen ääressä pelaten videopelejä, kalastaen, viettämällä aikaa luonnossa, metsästämällä, sekä viettämällä aikaa perheen kanssa. Pohjois-Karjalassa parasta hänestä on luonto ja rauhallisuus. Joensuuta Niko kehuu luonnonläheiseksi ja sopivan kokoiseksi kaupungiksi.

– En piittaa hirvittävistä ihmismassoista niin paljoa. Joensuu on monella tasolla miellyttävä kaupunki asua.

Niko uskoi jo opintojensa aikana jäävänsä Pohjois-Karjalaan, mutta toivoo, että pääsee uransa aikana käymään myös ulkomailla. Aina voi palata takaisin.

– Pohjois-Karjalassa asumista auttaa se, että tänne rakennetaan valokuituyhteyksiä. Silloin pystyy tekemään erilaisia töitä ympäri maailmaa riippumatta siitä, missä on.

Hänestä oman tiensä löytämiseen edesauttaa opintojen aikana aloitettu vuorovaikuttaminen valmistuneiden kanssa. Opiskelijoita Niko haluaa kannustaa tutustumaan erilaisiin tapahtumiin ja verkostoitumismahdollisuuksiin, jotka helpottavat luomaan kuvaa valmistumisen jälkeisestä elämästä.

– Ei itsellänikään ollut hirveän selkeää kuvaa, mitä haluaisin ylipäänsä tehdä tällä tutkinnolla. Kun opiskelija pääsee jonkinlaiseen työhön kiinni, ja näkee laaja-alaisesti ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon erilaisia asioita, niin ymmärrys kasvaa ja oma mielenkiinto lähtee muovautumaan.

Vastavalmistuneen kannattaa Nikon mielestä osallistua esimerkiksi rekrytointitapahtumiin. Se on hänestä paras tapa vuorovaikuttaa ja kontaktoida henkilöitä, jotka työskentelevät yrityksissä, joihin itse haluaisi työllistyä.

– Ei kannata lannistua, jos oma hakemus työpaikkaan ei mene läpi. Periksiantamattomuudella pääse pitkälle työmarkkinoilla.