Olga Muukkonen, Youpret Oy

Olga Muukkonen

“Kaikki lähtee liikkeelle jostain, joten uskalla tarttua mahdollisuuksiin”

Olga Muukkonen valmistui kesällä 2022 Itä-Suomen yliopistosta maisteriksi pääaineena Venäjän kielen kääntäminen. Hän työskentelee tulkkaus- ja koulutuspalveluiden asiantuntijana Youpretillä. Opintojen loppuvaiheessa hän tuotti gradun yritykselle, mistä poiki ensin harjoittelupaikka ja sitten työpaikka.

Opinnot ovat tuoneet kiteeläiselle Muukkoselle varmuuden tunnetta. Hän tietää pystyvänsä tekemään erilaisia työtehtäviä, ja että on olemassa paljon mahdollisuuksia työuralla. Kieliopinnot ovat olleet hänelle suuri apu tulkkaustehtävissä.

– Työssäni parasta on ehdottomasti ihmiset ja kollegat. Töihin on aina kiva lähteä aamulla. Työkavereiden kanssa voi vitsailla ja tehdä samalla työtehtäviä ja aina voi kysyä apua. Saan tehdä monipuolisesti erilaisia työtehtäviä ja kehittää itseäni.

Vapaa-aikansa Olga käyttää mielellään luonnossa, joko lenkkeilen tai pyöräillen. Hän myös tykkää käydä elokuvissa kavereiden kanssa ja järjestää erilaisia yhteisiä iltoja työkavereiden kanssa. Olga pitää Pohjois-Karjalaa lämpimänä ja kodikkaana paikkana, josta löytyy tarvittavat palvelut.

– Pohjois-Karjalassa parasta on ehdottomasti luonnonläheisyys. Täällä on paljon kivoja paikkoja ja todella mukavia ihmisiä. Aina ja joka paikassa otetaan hyvin vastaan ja hymyillään, ollaan rennosti. Täällä on tosi hyvää ruokaa. Karjalanpiirakat ovat yksi osa karjalaista kulttuuria. Tällä alueella tunnelma on ylipäänsä tosi hyvä.

Hän ei uskonut opiskellessaan jäävänsä Joensuuhun. Hän oletti töiden vievän hänet isoimpiin kaupunkeihin, mutta opinnot antoivatkin mahdollisuuden jäädä Pohjois-Karjalaan.

Muukkonen unelmoi tulevaisuudessa pääsevänsä työskentelemään lasten ja nuorten parissa, jossa hän voisi hyödyntää myös kielitaitoaan. Ehkäpä se voisi olla omaa yritystoimintaa. Hän unelmoi työskentelystä ulkomailla, jossain lämpimässä maassa.

Olga kannustaa opiskelijoita hakemaan yrityksiin joko harjoittelun tai työpaikan toivossa, vaikka ne eivät toimisikaan täysin koulutusta vastaavalla alalla. Hän neuvoo rohkeasti kysymään ja tarttumaan mahdollisuuteen. Sähköpostia kannattaa lähettää tai käydä paikan päällä, vaikka yrityksellä ei olekaan näkyvillä avoimia työpaikkoja. Hän suosittelee myös käymään rekrytointitapahtumissa.

– Vaikka useasti sanotaan, että pitää olla osaamista ja kokemusta, niin jostain se alkaa ja pitää vain uskaltaa tarttua mahdollisuuteen.