Kari Karjalainen palkittiin Pohjois-Karjalan hyväksi tehdystä työstä

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto myönsi Tunnustus maakunnan eteen tehdystä työstä -palkinnon Joensuun kaupunginjohtajan virasta eläköityneelle Kari Karjalaiselle. Karjalainen palkittiin maakuntapäivänä lauantaina 31.8.

Kari Karjalainen toimi Joensuun kaupunginjohtajana lähes 14 vuotta, mutta samalla hän oli koko maakunnan mies – sukunimeä myöten. Karjalaisen virkavuosien tyyliä voi kuvailla rakentavaksi, yhteistyötä hakevaksi ja erilaisia näkökulmia kunnioittavaksi niin kuntien välisessä toiminnassa kuin Pohjois-Karjalan edunajamisessa valtion suuntaan.

– Ensimmäisenä tämä johtuu kotiseuturakkaudesta. Haluan menestystä koko maakunnalle. On myös keskuskaupungin etu, että maakunta säilyy elinvoimaisena. Ja sama toimii toisinpäin – maakunta tarvitsee vahvan keskuskaupungin, Kari Karjalainen sanoo.

– Toimintatapaani vaikuttivat myös kokemukset aiemmalta virkauraltani. Tampereen seudulla kuntien välinen yhteistyö tuotti paljon hyviä käytäntöjä, Turun seudulla olikin sitten toisenlaista lukuisten pikkukuntien aiheuttaman pirstaleisuuden takia. Luonteenlaatuni on myös sellainen, että en tykkää riidellä, ja onneksi täällä Pohjois-Karjalassa on helppo toimia ihmisten kanssa, vaikka asiat olisivatkin vaikeita.

Karjalainen siirtyi eläkkeelle vuosi sitten elokuussa. Joensuun vuosiin mahtuu monenlaista käännettä, suurimmasta päästä Suomen ensimmäisen sote-järjestämislain mukaisen sote-alueen eli Siun soten perustaminen. Maakunnallinen konsensus löytyi lukemattomien palavereiden jälkeen.

– Se oli eteenpäin kaatumista sen hetkisen tiedon varassa, mutta näen sen edelleen tarpeellisena ja oikea-aikaisena tekona. Tietystihän sitä toivoo, että Siun sotesta olisi ollut enemmän hyötyä maakunnalle, mutta valtiovallan ratkaisuja ei voi aina ennakoida.

Karjalaisen mielestä maakunnan edunajamisessa tehdään tällä hetkellä oikeita asioita, mutta vaikeuskerroin on korkealla.

– Tämä aika on valtavan turbulenttista. Mikään möykkääminen ei auta, vaan meidän on löydettävä valtiovallan kanssa yhteinen sävel ja tuotava omat ratkaisut pöytään. Nyt jos koskaan pitää keskittyä olennaisiin asioihin niukkojen resurssien takia. Yksittäisenä maakuntana Pohjois-Karjala ei pärjää, joten yhteistyötä kannattaa tiivistää edelleen itäisen Suomen maakuntien kanssa.

Hän on valmis ottamaan itsekin haasteen vastaan, jos mielekäs yhteiskuntaa tai elinkeinoelämää palveleva tehtävä tulee eteen.

Kari Karjalainen on kuudes tunnustuspalkinnon saaja. Edelliset palkitut ovat erityisliikunnanohjaaja Eija Pennanen, sellisti Jussi Makkonen, Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Vuojärvi (eläkkeellä), Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen toiminnanjohtaja Elina Pajula (eläkkeellä) ja toimittaja Pekka Puustinen (eläkkeellä).

Lisätiedot: Kari Karjalainen, p. 0400 827 357, maakuntajohtaja Markus Hirvonen, p.050 357 7739, [email protected]

Tunnustus maakunnan eteen tehdystä työstä 2024: Kari Karjalainen

– 67-vuotias, syntymäkunta Valtimo, nuoruusvuodet Nurmeksessa
– Diplomi-insinööri (yhdyskuntatekniikka) Tampere 1983
– Joensuun kaupunginjohtajana 2010–2023. Raision kaupunginjohtajana 1995–2010
– Toiminut Suomen Kuntajohtajat ry:n hallituksen puheenjohtajana
– Kaupunkineuvoksen arvonimi 2022
– Naimisissa, neljä lasta ja neljä lapsenlasta
– Harrastaa hiihtoa, liikuntaa, elokuvia ja kirjallisuutta