Kuulostaa hyvältä. Siihen suuntaan ollaan vahvasti menossa ainakin meillä Pohjois-Karjalassa. Täällä syntyy ratkaisuja, jotka muuttavat jätteet raaka-aineiksi ja päästöt mahdollisuuksiksi. 

Pohjois-Karjalassa tutkitaan ja kehitetään tapoja, joilla kaivannaisjätteet eivät jää taakaksi, vaan muuttuvat resurssiksi. Esimerkiksi Outokummussa toimiva GTK Mintec on maailmanluokan mineraaliprosessoinnin ja kiertotalouden tutkimuslaitos. Siellä kehitetään nykyistä parempia ja kestävämpiä ratkaisuja muun muassa rikastushiekan, sivukivien ja prosessiveden kierrätykseen. Näillä keinoin saadaan vähennettyä kaivostoiminnan ympäristövaikutuksia.  

Tutkimuslaboratorioiden lisäksi GTK Mintecin tontilla sijaitsevat koetehdas, kaivannaisjätteiden pitkäaikaiskäyttäytymisen testausalusta sekä rikastushiekka-alue, jotka takaavat sen, että Outokummussa tuotettu tieto on maailman kärkeä.  

Itä-Suomen yliopiston Kestävän kiertotalouden tutkimuskeskuksen vauhdittaa siirtymää kohti kestävää kiertotaloutta. Keskus tekee tutkimusyhteistyötä yritysten, julkisen sektorin ja kolmannen sektorin kumppaneiden kanssa, ja tavoitteena on kehittää ratkaisuja, jotka vähentävät kulutusta ja lisäävät resurssitehokkuutta. 

Joensuun kampuksella käynnistynyt Kestävän teknologian diplomi-insinöörikoulutus valmistaa opiskelijat muuttamaan maailmaa. Ohjelma antaa opiskelijoille valmiudet vastuullisen tuotannon kehittämiseen ja älykkääseen resurssien käyttöön.

Tällä sivustolla kerromme kiinnostavia asioita siitä, kuinka Pohjois-Karjalalla on käsissään globaalisti tavoiteltuja asioita kestävämpään tulevaisuuteen.

Kuvittele itsesi Pohjois-Karjalaan tai tule ihan paikan päälle!