Lea Pennanen, Kustannus Z

Paluumuutto lapsuusmaisemiin

Yrittäjä Lea Pennanen muutti elokuun alussa Kesälahdelle yhdessä miehensä ja koulun aloittavan tyttärensä kanssa. – Olimme pohtineet muuttoa jo useamman vuoden ajan ja nyt tuntui olevan oikea hetki tulla takaisin, kertoo Lea. – Korona ei juurikaan päätökseemme vaikuttanut, vaan muu elämäntilanne. Myös mieheni Jyrki on täältä kotoisin, joten tämä on meille molemmille paluu lapsuutemme maisemiin.

– Vietimme lomat täällä sukulaisten ja perheidemme lähellä ja oli aina vain vaikeampi lähteä etelän arkeen. Vaikka työt ja koulu alkavat, tuntuu, että loma jatkuu, kun ei tarvitse enää lähteä mihinkään.

Lea on syntynyt Kesälahdella, käynyt lukion Kuopiossa ja opiskellut Jyväskylässä maisteriksi kirjoittamisen maisteriohjelmassa. – Etelään muutin heti valmistumisen jälkeen vanhimman tyttäreni kanssa. Olen työskennellyt opettajana vuosikausia ja samalla tehnyt jatko-opintoja. Taidekasvatuksen väitöskirjani on viimeistelyvaiheessa ja nyt odotellaan varsinaista väitöstilaisuutta, joka näillä näkymin ajoittuu marras- tai joulukuulle.

– Jäin pois opettajan työstä jo alkuvuonna, kun tein jatko-opintoja loppuun. Samalla perustin yrityksen Kustannus Z, jonka yhtenä tehtävänä on kustantaa lasten ja nuorten tekemiä kirjoja. Tarjoan myös luovan kirjoittamisen ohjausta, äidinkielen ja kirjallisuuden yksityisopetusta sekä oikoluku- ja kielentarkistuspalveluja.

– Nyt kun yrittäjyydestä tulee päätoimista, olen saanut Katariina Eskeliseltä KETIltä apua laskelmiin ja hakemuksiin. Uskomatonta, että tällaista erittäin pätevää palvelua on maksutta saatavilla! kiittelee Lea. – Sain työhuoneen Sovintolan hienosta miljööstä, joten odotan innolla tulevaa.

Miten tänne saadaankin huippunimiä niin kuvataidenäyttelyihin kuin konsertteihin?

– Parhaillaan on menossa kustantamon järjestämän lasten ja nuorten kirjoituskilpailun sadon arviointi. Käsikirjoitusten määrä yllätti, sillä saimme yli 500 eripituista tekstiä. Laajimmat fantasiakäsikirjoitukset ovat yli 600-sivuisia, joten lukemista on riittänyt. Vanhempi, Helsingissä käsikirjoittamista opiskeleva tyttäreni lukee myös tekstejä, lisäksi tekstejä luki yksi kirjallisuuden opiskelija kesätöinään. Kilpailun tuloksia olemme julkistamassa elokuun lopussa.

– Elokuu on mennyt uuteen vuokrakotiin asettuessa, mutta pikkuhiljaa päästään arkeen. Mies aloittaa työt ja tytär koulun. 7-vuotias Saimi totesi, että hän on jo kotiutunut eikä halua enää muuttaa mihinkään. Uusia kavereitakin hän on saanut mukavasti. Harrastuksia vielä mietitään, onneksi koulu järjestää erilaista kerhotoimintaa näille pienemmille.

– Muutto takaisin tuntuu hyvältä, sillä suku ja perheet ovat lähellä. Ja järvet ja metsät, on aivan mahtavaa, kun kotiovelta pääsee suoraan luontoon. Katsotaan, mitä arki tuo tullessaan. Kesälahdella on kyllä tosi vilkasta kulttuuritoimintaa ja paljon innostuneita tekijöitä. Miten tänne saadaankin huippunimiä niin kuvataidenäyttelyihin kuin konsertteihin?

8.9.2021

Teksti ja kuvat: Suvi Spoof