Tuire Tapanen, Kiteen kaupunki

Haave paluusta Pohjois-Karjalaan toteutui

– Kaipasin muualla asuessani koko ajan takaisin Pohjois-Karjalaan, kertoo vuoden vaihteessa Kiteen ympäristöpäällikkönä työnsä aloittanut Tuire Tapanen. – Etsin kymmenen vuotta töitä täältäpäin ja viimein pääsin vakituiseen työpaikkaan Kiteen kaupungille. Ja olen tosi tyytyväinen.

Tuiren kanssa Kiteelle muutti avopuoliso, Keski-Pohjanmaalta Halsualta kotoisin oleva Toni Kalliokoski. Toni on koulutukseltaan teollinen muotoilija ja parhaillaan on etsinnässä osaamista vastaava työ. – Yrittäjyyskin on yksi vaihtoehto, pohtii Toni mahdollisuuksiaan työllistyä. – Etätyö mahdollistaa töiden tekemisen kauemmaksikin, sillä nettiyhteys toimii hyvin.

Tuire syntyi Rääkkylässä, jossa kävi peruskoulunsa. – Kotoa piti lähteä jo lukioon muualle, ja suoritin englanninkielisen IB-lukion Joensuussa. Lukion jälkeen vietin välivuoden ulkomailla, valtaosan vuodesta Irlannissa. Suomeen palattuani aloitin ympäristöteknologiaopinnot Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Opiskelujen pääpaino oli ympäristöterveydenhuollossa, joten käytännössä pätevöidyin terveystarkastajaksi.

Maailma houkutteli

– Sain ensimmäisen työpaikkani Ylivieskasta. Reissaaminen kuitenkin houkutteli ja tein maailmanympärysmatkan vuonna 2011. Lähemmäksi Itä-Suomea pääsin palaamaan, kun sain Kouvolasta työpaikan terveystarkastajana. Kouvolassa tein useita eripituisia sijaisuuksia, ja yhteensä siellä vierähti kolme vuotta.

– Mielenkiintoinen kokemus oli vuoden pesti rauhanturvajoukoissa Libanonissa, jossa toimin suomalais-irlantilaisen pataljoonan hygieenikkona. Tehtäväni liittyivät paljolti elintarvike- ja vesihygieniaan. Vuosi oli rankka, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.

– Suomeen palattuani päätin opiskella lisää, jotta työvaihtoehtoja tarjoutuisi monipuolisemmin. Valmistuin Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta diplomi-insinööriksi ja työskentelin jonkin aikaa nuorempana tutkijana hyönteisproteiinitutkimuksessa. Kaipasin kuitenkin koko ajan ihmisten pariin, koska tutkijahommat ovat aika yksinäistä työtä.

Vakituinen oman alan työpaikka toi Kiteelle

– Kiteelle haettiin ympäristöpäällikköä ja minut valittiin, mistä olen ikionnellinen. Tykkään kovasti työstäni, sillä sekä ympäristöasiat että asiakastyö ovat minulle tärkeitä. Haluan olla helposti lähestyttävä viranhaltija, jonka kanssa on helppo tulla juttuun. Työyhteisömme on todella mukava ja esimies, tekninen johtaja Kari Siponen yksi parhaita, joita minulla on ollut.
– On myös ihanaa, kun vanhemmat, mummo ja suvun mökki Onkamojärvellä ovat lähellä.

– Kitee on luonnollisesti ennestäänkin tuttu paikka, mutta olemme yllättyneitä, miten hyvät palvelut ja varsinkin liikuntamahdollisuudet täällä on. Ihan vastaavat kuin Lappeenrannassa, vaikka Kitee on paljon pienempi kaupunki. Tämä on sopivankokoinen paikka, josta saa kaiken arjessa tarvitsemansa. Töihinkin pääsee pyörällä tai kävellen.

Parasta luonto ja ihmiset

Uusina kiteeläisinä pariskunta on tutustunut Kiteen kohteisiin: Muljulan erä- ja riistapolku, Valkiajärvi ja Riuttavuori on jo koluttu. Erityisesti Karelianpolut saavat kiitosta, sillä Toni harrastaa polkujuoksua ja on todennut polut loistaviksi. Myös suunnistus kuuluu harrastuksiin. – Omatoimirasteja olemme kiertäneet ja pyöräilleet paljon, kertoo liikunnallinen pari.

– Marja- ja sienimetsät ovat etsinnässä lähialueilta. Pakastin alkaa olla jo täynnä, mutta puolukoita ja karpaloita ehtii vielä poimia tänä syksynä. Syksy on ollut mahtavaa aikaa kulkea metsissä.

Kun Tuirelta kyselee seudun huonoista puolista, tulee pitkän pohdinnan jälkeen mieleen Kiteen lounastarjonta, jossa ei ole liikaa kasvisvaihtoehtoja. – Hyönteistutkimuksessani selvitin eri proteiinilähteiden ilmastovaikutuksia, minkä takia olen koittanut omalta osaltani vähentää lihankulutustani. Haluan vähentää kokonaiskulutusta ja siirtyä hyvälaatuisiin, lähellä tuotettuihin tuotteisiin. Ilokseni olen havainnut, että Kiteeltä löytyy paljon alkutuottajia, joiden liha-, kala- ja kasvistuotteisiin pääsen nyt tutustumaan.

Parasta täällä Tuiren mielestä on ihmisten välittömyys ja puheliaisuus. – Täällä saa aina juttukaverin ja ihmisten puheliaisuutta kaipasin muualla asuessani.

24.9.2020

Teksti: Suvi Spoof
Kuva: Toni Kalliokoski